Euroopan Neuvoston 47 jäsenvaltiota: Venäjä, Georgia, Suomi, Albania...   

 

 

European Council on Foreign Relations on lokakuussa 2007 perustettu järjestö, jossa Martti Ahtisaari on jatkanut työskentelyään Suomen itsenäisyyden lakkauttamiseksi Euroopan Unionin kustannuksella. Nyt Suomen perustuslaissakin lukee jo Suomen olevan vain EU:n osavaltio.

 

Euroopan Neuvoston jäsenmaat edustavat jo sitä valtiorakennetta, joka on laitettu EU:n päämääräksi. Se tarkoittaa EU:n jäsenmäärän kasvavan reippain askelin kohti 47 jäsenmaata. Valko-Venäjä on ainoa tulevista Euroopan Unionin valtioista, joka ei ole vielä liittynyt Euroopan Neuvostoon. Toisaalta Valko-Venäjä on juuri saanut yhteisen ulkoministerin Venäjän kanssa ja maan sulautuessa kansan tahdon mukaisesti osaksi Venäjää, Valko-Venäjästä tulee Venäjän osavaltiona automaattisesti Euroopan Neuvoston jäsen.   

 

Koska Euroopan Neuvostolla on tekijänoikeudet EU-lippuun ja sen käyttöön, se merkitsee sitä, että Euroopan Unioni on Euroopan Neuvoston ohjaama ja samalla myös omistama projekti.Tässä syy miksi Georgian mielenvikainen presidentti käytti EU-lippua kaikissa TV-lähetyksissä. Georgia on Euroopan Neuvoston jäsen eli hän ei nähnyt mitään eroa Euroopan Unionilla ja Euroopan Neuvostolla. Kuinka sitten tavalliset suomalaiset voisivat ymmärtää eron näiden juonikkaasti yhteen sidottujen neuvostojen ja valtiorakennelmien välillä.  

 

Koko homma haisee Suur-Euroopan eli uuden läntisen Neuvostoliiton luomiselta! Tahdotko sinä sitä? Onko meille annettu oikeus äänestää liittymisestä vai onko meitä johtanut tähän kaikkien jäsenmaiden pieni eliitti, joka ei halua kertoa suunnitelmistaan kansalle, sillä kansa ei hyväksyisi kansallisvaltioiden ja pienten kielten hävittämistä. Suomenkielelle ei Euroopan Neuvoston kotisivua ole edes vaivauduttu kääntämään. Englanniksi, saksaksi, ranskaksi, italiaksi ja venäjäksi se kyllä löytyy....   

  

 

Suositeltavaa lukemista: www.eurootikko.vuodatus.net + www.verkkomedia.org + www.veu.fi + www.ipu.fi

 

 

 

Neukku-tietoutta:

 

Tiesitkö, että Euroopan Neuvosto 

 

a) omistaa oikeudet EU-lippuun

 

 

b) naapurimaamme Ruotsi ja Norja olivat sen perustajajäseniä jo vuonna 1949  

 

c) Euroopan Neuvostossa on 47 jäsenmaata

 

d) Venäjä on Euroopan Neuvoston jäsenmaista suurin

 

e) Euroopan Neuvosto puhuu "Suuremmasta Euroopasta"

 

f) Apartheid-Israel on mukana Euroopan Neuvostossa "tarkkailijana"

 

 

 

 

 

 

 

 

  Euroopan Neuvosto

PS. Sana Neuvosto tarkoittaa samaa kuin "Soviet", "Sowjet", Sovjet" ja "Rådet". Sama sana ilman historiallista rasitetta: "Council".    

 

                                                                                        

                                                                                                    Takaisin etusivulle